Kun toive lapsesta ei toteudu omilla sukusoluilla, lahjasoluhoidot tarjoavat uutta toivoa sekä tutkitun tien kohti raskautta ja vanhemmuutta. Ovumialla on pitkä kokemus lahjasoluhoidoista ja se näkyy erinomaisissa hoitotuloksissamme. Autamme myös sinua valitsemaan juuri sinun tilanteeseesi sopivan hoitomuodon.
Ovumian klinikoilla lahjamunasoluhoidon onnistumisprosentti on jo ensimmäisellä hoitosyklillä yli 50 %.
Lahjasoluhoidoissa käytetään lahjoitettuja munasoluja ja/tai siittiöitä raskauden alkamisen mahdollistamiseksi. Hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti, ja se voidaan toteuttaa esimerkiksi inseminaationa tai koeputkihedelmöityksenä (IVF) tilanteestasi riippuen.
Lahjamunasoluhoito on lapsettomuushoito, jossa käytetään nuoren, terveen lahjoittajan munasoluja, kun omat munasolut eivät ole riittävän laadukkaita tai niitä ei ole. Lahjoitettu munasolu hedelmöitetään ja alkio siirretään kohtuun.
Ovumian klinikoilla tehdään yli 70 % Suomessa tehtävistä lahjamunasoluhoidoista.
Lahjoitetuilla siittiöillä toteutettavat hoidot tarkoittavat hedelmöityshoitoja, joissa käytetään vapaaehtoisen ja tarkasti seulotun lahjoittajan siittiöitä. Lahjoitettuja siittiöitä käytetään inseminaatiossa tai IVF-hoidossa.
Kun omia munasoluja tai siittiöitä ei voida käyttää, voi täysdonaatio olla ainoa ratkaisu, jolla perhehaave toteutuu. Täysdonaatiossa sekä munasolu että siittiö saadaan lahjoittajilta.
Lahjasoluhoitoihin päädytään, kun raskauden alkaminen omilla sukusoluilla on epätodennäköistä tai ei ole mahdollista. Taustalla voi olla esimerkiksi ikään liittyvä hedelmällisyyden heikkeneminen, toistuvat hoitojen epäonnistumiset, perinnöllinen sairausriski tai merkittävästi heikentynyt siittiö- tai munasolutilanne.
Tyypillisiä tilanteita, joissa lahjasoluja tarvitaan:
Lahjasoluihin liittyy usein paljon ajatuksia, toiveita ja kysymyksiä. Me Ovumiassa etenemme sinun tahdissasi: saat selkeää tietoa vaihtoehdoista, aikaa päätökselle sekä tarvittaessa tukea moninaisten tunteiden käsittelyyn.
Ensiaskel on lääkärin tapaaminen. Vastaanotolla käydään läpi muun muassa hoidon lääketieteelliset edellytykset, hoidon kulku ja ennuste. Tapaamisen aikana saat esittää kysymyksiä ja keskustella tarkemmin tilanteestasi. Voit tulla ensikäynnille myös pelkästään kartoittamaan vaihtoehtoja ilman sitoutumista hoitoihin.
Lääkärin tapaamisen jälkeen varataan aika terapeutille asiantuntijalle lain edellyttämään lahjasolukonsultaatioon. Konsultaatio on yleensä kertaluonteinen tapaaminen klinikalla tai etävastaanottona.
Lahjasolukonsultaation jälkeen vastaanottaja keskustelee hoitajan kanssa hänelle sopivan lahjoittajan valinnasta, hoidon etenemisestä ja aikataulusta. Hoitaja ottaa yhteyttä, kun sopiva lahjoittaja on löytynyt.
Lahjoittajan löytymisen jälkeen lääkärimme tekee vastaanottajalle yksilöllisen hoitosuunnitelman. Tämän tapaamisen aikana vastaanottaja saa tietoa hoidossa tarvittavasta lääkityksestä ja aikataulusta. Hoitajamme antavat vastaanottajalle tarvittavat hoito-ohjeet ja opastavat lääkityksen käytössä.
Hoidonsuunnittelun jälkeen vastaanottajan hoito voi alkaa yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaisesti.
Kun päätös on tehty, haluamme että eteneminen on sujuvaa. Oman sukusolupankin avulla löydämme sopivan lahjoittajan muita nopeammin. Autamme aikatauluttamaan tutkimukset ja hoidon niin, että pääset eteenpäin mahdollisimman nopeasti.
Tavoitteemme on paras mahdollinen lopputulos turvallisesti. Hoidot toteutetaan kokeneen tiimin ja nykyaikaisten menetelmien avulla.
Ovumia on ollut mukana kehittämässä hedelmöityshoitoja ja lahjasoluhoitojen käytäntöjä – kokemus näkyy hoidon laadussa, prosesseissa, erinomaisissa hoitotuloksissa ja potilaan kohtaamisessa.
Saat nimetyn hoitotiimin ja selkeät ohjeet joka vaiheeseen. Hoitosuunnitelma tehdään elämäntilanteesi ja toiveidesi mukaan.
Käymme vaihtoehdot, riskit, kustannukset ja aikataulut läpi ymmärrettävästi, jotta tiedät missä mennään.
Ovumian oma sukusolupankki tarjoaa nopean ja turvallisen reitin vanhemmuuteen.
Ovumiassa ei ole jonoja munasolu-, sperma- ja täysdonaatiohoitoihin – voit saada hoidon nopeasti, jo noin 2-4 kuukauden kuluessa ensikäynnistä. Prosessin pituus riippuu yksilöllisestä tilanteestasi, toivotuista ominaisuuksista ja sopivan lahjoittajan löytymisestä. Lisäksi odotusaikaan vaikuttaa vastaanottajan tutkimukset ja lahjasoluneuvonnan ajankohta.
Jos harkitset lahjasoluhoitoja tai haluat kuulla, mikä vaihtoehto sopii tilanteeseesi, varaa aika lapsettomuuslääkärin ensikäynnille tai hoitajan maksuttomaan neuvontaan.
Käymme läpi taustasi, etenemisvaihtoehdot ja aikataulun – ja autamme sinua kohti seuraavaa askelta mahdollisimman sujuvasti.
Lahjasoluhoidot ovat vakiintuneita ja tutkittuja hoitoja. Turvallisuus varmistetaan huolellisilla tutkimuksilla, seulonnoilla ja yksilöllisellä suunnittelulla. Käymme kanssasi läpi myös raskauteen liittyvät yleiset riskit ja seurannan.
Hoito voidaan usein aloittaa noin 2–4 kuukauden kuluessa ensikäynnistä. Aikataulu riippuu yksilöllisestä tilanteestasi, tarvittavista tutkimuksista sekä sopivan lahjoittajan löytymisestä. Tavoitteenamme on aina mahdollisimman sujuva ja ripeä eteneminen. Voit tulla ensikäynnille myös pelkästään kartoittamaan vaihtoehtoja ilman sitoutumista hoitoihin.
Lahjoittajat seulotaan huolellisesti Ovumian omasta sukusolupankkista. Käymme kanssasi läpi, mitä tietoja lahjoittajasta voidaan huomioida (esim fyysiset piirteet) ja miten valinta etenee käytännössä. Saat aina ajantasaiset tiedot prosessista ja saatavuudesta ensikäynnillä.
Kyllä. Suomessa lahjasoluhoidoissa syntyneellä lapsella on täysi-ikäisenä oikeus saada tieto lahjoittajan henkilöllisyydestä.
Joskus hoito onnistuu heti, joskus tarvitaan useampi yritys – siihen vaikuttavat esimerkiksi ikä, kohdun limakalvon valmistelu ja yksilölliset tekijät. Kokonaisuutena lahjasoluhoidot tarjoavat monille erittäin hyvät mahdollisuudet raskauteen. Kerromme sinulle realistisen arvion omista lähtökohdistasi ja siitä, miten voimme tukea parasta mahdollista tulosta. On kuitenkin kannustavaa tietää, että Ovumian klinikoilla lahjamunasoluhoidon onnistumisprosentti on jo ensimmäisellä yrityksellä yli 50 %.
Hoidon kustannukset riippuvat valitusta hoitomuodosta ja yksilöllisestä suunnitelmasta. Käymme hinnat läpi selkeästi ensikäynnillä, jotta tiedät kokonaisuuden ennen päätöksentekoa.
Et ole yksin päätöksen kanssa. Saat meiltä aikaa kysymyksille ja mahdollisuuden edetä omaan tahtiisi. Tarvittaessa ohjaamme sinut myös keskustelutukeen. Monelle auttaa, että vaihtoehdot ja hoitopolku käydään rauhassa läpi selkein askelin.
Jos raskaus ei ala ensimmäisellä kerralla, suunnittelemme kanssasi jatkon. Käymme läpi, mitä voidaan tehdä toisin ja miten onnistumisen mahdollisuuksia voidaan parantaa seuraavissa hoidoissa.
Lahjamunasoluhoidossa lapsi ei peri geenejäsi, mutta raskaus, synnytys ja varhainen vuorovaikutus rakentavat vahvan yhteyden lapseen. Monille vanhemmille kokemus omasta lapsesta ja vanhemmuudesta on täysin omannäköinen ja syvä.