Jokaisen polku vanhemmuuteen on yksilöllinen. Aina matka omilla munasoluilla ei johda toivottuun tulokseen ja kohdatut pettymykset voivat tuntua raskailta. Tällaisessa risteyskohdassa lahjamunasoluhoito tarjoaa kuitenkin tutkitusti turvallisen ja uutta toivoa antavan mahdollisuuden vanhemmuuteen.
Ajatus luovutettujen sukusolujen käyttämisestä voi herättää monenlaisia kysymyksiä ja ristiriitaisiakin tunteita – se on täysin luonnollinen osa prosessia. On kuitenkin hyvä muistaa, että kyseessä on pitkälle kehittynyt ja luotettava hoitomuoto. Se on auttanut lukuisia perheitä saavuttamaan unelmansa lapsesta silloinkin, kun muut hedelmöityshoidot eivät ole tuottaneet tulosta.
Mitä lahjamunasoluhoito tarkoittaa?
Milloin lahjamunasoluhoitoa harkitaan?
Mikä on lahjamunasoluhoidon onnistumisprosentti?
Miten lahjamunasoluhoito etenee?
Lahjamunasoluhoito on hedelmöityshoito, jossa hoitoa saava henkilö käyttää vapaaehtoisesti luovutettuja munasoluja omien munasolujensa sijasta. Hoidossa lahjoittajan munasolut hedelmöitetään laboratoriossa kumppanin siittiöillä tai lahjoitetuilla siittiöillä ja hoidosta saadut hyvänlaatuiset alkiot voidaan käyttää vastaanottajan tuoresiirrossa tai pakastaa myöhempää käyttöä varten.
Vaikka lapsi ei tällöin olekaan geneettistä sukua hoitoa saavalle vanhemmalle, on kokemus raskaudesta, synnytyksestä ja vanhemmuudesta aivan sama. Lahjasoluhoito on vakiintunut osa nykyaikaisia lapsettomuushoitoja niissä tilanteissa, joissa raskauden alkaminen omilla munasoluilla on epätodennäköistä.
Lahjamunasoluhoitoon siirtyminen perustuu aina yksilölliseen hedelmällisyystutkimukseen ja lääkärin arvioon. Hoitoa voidaan suositella silloin, kun munasolujen määrä tai laatu heikentää merkittävästi raskauden mahdollisuutta.
Hedelmällisyys on luonnollisesti heikentynyt iän myötä.
Munasolujen laatu ei ole riittävä raskauden alkamiseen.
Aiemmat hedelmöityshoidot omilla munasoluilla eivät ole johtaneet toivottuun raskauteen.
Taustalla on useita keskenmenoja.
Omien munasolujen käyttöön liittyy suuri riski perinnöllisestä sairaudesta.
Itselliset naiset tai naisparit: Kun perheen perustaminen edellyttää luovutettuja sukusoluja.
Miesperäinen lapsettomuus: Siittiöiden määrä on hyvin vähäinen tai niiden liikkuvuudessa tai rakenteessa on merkittäviä poikkeavuuksia.
Raskaus ei ole mahdollinen miehen omien sukusolujen avulla.
Aiemmat hedelmöityshoidot miehen siittiöillä eivät ole johtaneet toivottuun raskauteen.
Omien siittiöiden käyttöön liittyy huomattava riski vakavasta perinnöllisestä sairaudesta.
Osalle lahjasoluhoito on luonteva askel vasta useamman hoitokierroksen jälkeen, kun taas toisille sitä suositellaan jo varhaisemmassa vaiheessa hoitopolkua. Hoidon ajoituksesta ja parhaasta etenemistavasta keskustellaan aina huolellisesti ja rauhassa yhdessä lääkärin kanssa.
Lahjamunasoluhoidossa on erinomainen onnistumisprosentti. Meillä Ovumiassa munasolun luovuttajat seulotaan erittäin tarkasti. Seulontaan kuuluvat muun muassa tartuntatautitutkimukset, kromosomien tarkistus (karyotyyppi) sekä lääkärin tekemä huolellinen arvio mahdollisista perinnöllisistä riskeistä.
Ovumiassa lahjamunasoluilla saavutettu onnistumisprosentti ylittää 50 % jo ensimmäisessä alkionsiirrossa. Tämä tekee hoidosta todella tehokkaan vaihtoehdon niissä tilanteissa, joissa omien munasolujen käyttö ei enää tarjoa riittävää mahdollisuutta raskauteen.
Lääkärisi käy hoitotulokset ja ennusteet aina läpi juuri sinun terveydentilasi ja elämäntilanteesi pohjalta – tilastot saavat merkityksensä vasta, kun niitä tarkastellaan osana sinun yksilöllistä tarinaasi.
Ensikäynti: Ensiaskel lahjamunasoluhoidossa on lääkärin tapaaminen. Vastaanotolla käydään läpi hoidon lääketieteelliset edellytykset, hoidon kulku ja ennuste, sekä selvitetään lahjamunasoluhoitoa saavalle hoidon juridiset asiat.
Terapeutin tapaaminen: Lääkärin tapaamisen jälkeen varataan aika terapeutille lain edellyttämään lahjasolukonsultaatioon. Konsultaatio on yleensä kertaluonteinen tapaaminen klinikalla tai etävastaanottona.
Hoitajan tapaaminen ja lahjoittajan valinta: Lahjasolukonsultaation jälkeen vastaanottaja keskustelee hoitajan kanssa hänelle sopivan lahjoittajan valinnasta, hoidon etenemisestä ja aikataulusta. Vastaanottajan hoidossa voidaan käyttää tuoreita tai pakastettuja munasoluja.
Hoidon suunnittelu: Munasolulahjoittajan löytymisen jälkeen lääkärimme tekee vastaanottajalle yksilöllisen hoitosuunnitelman. Tämän tapaamisen aikana vastaanottaja saa tietoa hoidossa tarvittavasta lääkityksestä ja aikataulusta. Hoitajamme antavat tarvittavat hoito-ohjeet ja opastavat lääkityksen käytössä.
Hoidon toteuttaminen ja alkionsiirto: Hoidonsuunnittelun jälkeen vastaanottajan hoito voi alkaa yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaisesti.
Tuoreet munasolut: Lahjoittaja aloittaa hormonistimulaation sovitun aikataulun mukaisesti, ja siemennestenäyte annetaan munasolujen keräyspäivänä.
Pakastetut munasolut: Valittu munasoluerä sulatetaan ennalta sovittuna päivänä ja hedelmöitetään samana päivänä tuoreella siemennesteellä (suositeltu vaihtoehto) tai pakastetulla siemennesteellä.
Valitusta menetelmästä riippumatta hoitajamme pitävät vastaanottajan ajan tasalla hoidon etenemisestä. Alkionsiirto tehdään samalla tavalla kuin IVF-hoidossa. Vastaanottaja voi tehdä raskaustestin noin kaksi viikkoa alkionsiirron jälkeen.
Lahjamunasoluhoito voi herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita, ja niiden pohtiminen onkin täysin luonnollinen osa hoitopolkua.
Meillä Ovumiassa hoito on paljon muutakin kuin vain lääketieteellinen toimenpide. Keskustelulle, tuelle ja kaikille mieltä askarruttaville kysymyksille on tilaa matkan jokaisessa vaiheessa. Kun prosessi etenee selkeästi ja luottamuksellisessa ilmapiirissä, lahjamunasoluhoidosta voi tulla toivoa täynnä oleva askel kohti vanhemmuutta.